sisällysluetteloon
seuraavaan
edelliseen
Monet esteetikot (kuten Batteux, Kant ja Beardsley) ovat vedonneet esteettiseen päämäärään taiteen rajaa vetäessään. Esim. Beardsleyn mukaan valmistajan esteettinen intentio (halu ja uskomus) on välttämätön ja riittävä ehto sille, että tuote on taideteos.
*
Omassa ehdotuksessani asetin esteettisen päämäärän vain välttämättömäksi ehdoksi. Näin taiteen piiriin ei tule kaikki, missä päämääränä on kauneus. Esim. koirien tai kukkien jalostus voitaisiin sulkea ulkopuolelle asettamalla lisäehtoja.
Toiseksi rajasin esteettisen päämäärän väljästi, niin että siihen kuuluvat paitsi tekijän intentiot myös yleisön odotukset siinä vahvassa mielessä, että jos odotukset eivät täyty, tulosta sanotaan kehnoksi ja tekijää epäonnistuneeksi. Vaikka kirjoittajalla ei olisikaan esteettistä pyrkimystä (intentiota), hänen luomuksensa ei ilman muuta jää taiteen ulkopuolelle: jos se nimittäin julkaistaan romaanina ja ihmiset tämän nojalla odottavat siltä kiehtovuutta, täyttää se asetetun välttämättömän ehdon eli siinä on päämääränä esteettinen arvo.
Kolmanneksi käytin ›esteettistä arvoa› väljästi, niin että se ei rajoitu ulkoiseen olemukseen eikä ihanteelliseen. Näin siis kömpelyyttään koominen laskutehtävän ratkaisu voi olla esteettisesti arvokas tai kaunis, vaikka se ei ole ulkoiselta olemukseltaan miellyttävä eikä ihanteen mukainen (se ei ole elegantti, ts siinä ei ilmene vaivattomuuden ihanne). Esitin Tuomas Akvinolaisen huomautusten pohjalta seuraavanlaisen rajausehdotuksen: esteettisestä arvosta on kyse siellä, missä jokin miellyttää vain, koska sitä tarkastellaan ja tajutaan sen ominaisluonne. Tällainen periaate erottaa esteettisen arvon esim. tiedollisesta ja moraalisesta arvosta sekä instrumentaalisesta ja aistinautintoarvosta, niin että käy mahdolliseksi soveltaa esteettistä taidemääritelmää käytäntöön.
Tiivistin oman ehdotukseni esteettiseksi taidemääritelmäksi seuraavalla tavalla:
Taiteesta on kyse vain siellä, missä luomukselta on oikein odottaa kauneutta eli missä esteettinen arviointi on asiaankuuluvaa. Odotuksen oikeuttaa tai arvioinnin tekee asiaankuuluvaksi tieto siitä, 1) mihin tuotoslajiin teos kuuluu tai 2) mihin tekijä on pyrkinyt.
*
Sanaa ›taide› voitaisiin tietysti käyttää monella muullakin tavalla; voitaisiin esim. tarkoittaa, että
Kukin taidekäsite saa oikeutuksensa perimmältään jostakin arvosta, ja esteettisen taidekäsitteen perustana on esteettinen arvo: se yhdistää toisiinsa ja erottaa muista ne luomukset, joissa päämääränä on kauneus. Se on järkevä valinta, jos tällaisten luomusten erottamista pidetään tärkeänä. Ja jos tämä lähtökohta hyväksytään, voidaan luetella muitakin etuja:
Miksi sitten käyttää käsitteen nimenä sanaa ›taide›? Esteettisen taidekäsitteen kohdalla voidaan vedota sanan aiempaan käyttöön. Joidenkin muunlaisten käsitteiden yhteydessä taas voitaisiin vedota siihen, että vaikka sanaa ei aiemmin ole käytetty näin, sitä pitäisi jatkossa ruveta käyttämään, koska vanha käyttötapa on vahingollinen.
*
Kun ehdotetulla tavalla vedotaan esteettisen arvon päämäärään, saadaan taide erotetuksi selkeästi esim. viihteestä, propagandasta ja urheilusta. Niissä päämäärä on toinen, mutta mikään ei estä, että esim. viihdyttämisen ja kauneuden päämäärät yhdistyvät jossain teoksessa tai lajissa (esim. komediassa).
Esteettinen taidekäsite muotoiltiin ensimmäisen kerran 1600- ja 1700-luvuilla. Ei kuitenkaan olisi perusteetonta väittää, että myös sitä ennen – keskiajalla ja antiikissa – teoksilta odotettiin kauneutta. Esteettisen päämäärän hylkääminen ei näytä ilmeiseltä myöskään sellaisissa 1900-luvun avantgarden ilmiöissä kuin Duchampin Suihkulähteessä, monissa dada-ohjelmanumeroissa tai minimalistisissa veistoksissa, joten avantgardeen tyypillisesti kuulunut väite entisenlaisen taiteen kumoamisesta näyttää tässä mielessä väärältä.
*
Lopuksi pohdin esteettisen taidemääritelmän täydentämistä tarkoituksena vetää raja taiteen ja esim. ilotulituksen välille. Ehdotin vetoamista tiedolliseen päämäärään. Ilotulitus ei siis olisi taidetta (vaikka siinä on päämääränä kauneus), koska siinä ei pyritä tiedolliseen arvoon eikä siltä odoteta tiedollista panosta; ei odoteta että se tekisi havaittavaksi tai koettavaksi maailmankatsomuksen, maailmankuvan tai maailman tuntemistavan.