Joka kaipaa johdatusta, sitä ei kartta tyydytä. Karttahan ei kerro, minne pitäisi mennä vaan mihin valinta johtaa. Seuraavat kirjoitukset ovat usein kartanomaisia siinä mielessä, että niissä esitellään vaihtoehtoja ja mitä niiden myötä saadaan.
Keskeisenä kohteena on sana ›esteettinen› ja sen merkitykset. Ensimmäisessä kirjoituksessa tarkastellaan ›esteettistä› kauneuden ja taiteen eri merkityksissä ja selvitetään, mitä etua minkin käyttötavan omaksumisesta saattaisi olla. Toisessa kirjoituksessa mukaan tulee ›esteettinen› myös tarkoittamassa kokemuksellista: kysytään millaista tarkastelua, kokemusta tai ymmärtämistä ›esteettinen› olisi aihetta panna merkitsemään, jos matemaattisen kauneuden mahdollisuus otetaan vakavasti.
Tällainen jos–niin-tyyppinen esittely on samalla metaesteettistä siinä mielessä, että tarkoituksena on näyttää, kuinka eräitä estetiikan historiassa toistuvia ongelmia on hyvä käsitellä. Perinteisestihän on kysytty esim. »mitä on kauneus?» ja vastattu »sitä ja sitä» (ideoiden ilmentymistä, harmoniaa, mielihyvän projisointia jne). On siis vastattu tavalla, joka olisi sopiva, jos kysymys olisi tyyppiä »mihin Kauppakatu vie?», »satamaan». – Jos kysymys kuitenkin ymmärretään rinnasteiseksi kysymykselle »mikä tie pitäisi valita?», ei vastauskaan voi olla perinteisen tapainen »tämä» tai »tämä, koska se on oikea tie» vaan mieluummin jos–niin-tyyppinen eli »tämä, jos haluat Pyhäjärvelle, mutta tuo, jos haluatkin Pahaojalle». Tätä kysymystyyppien erillään pitämistä käsittelen selväsanaisimmin kolmannessa kirjoituksessa määritelmän ja teorian eroista.
Neljännessä palataan ›esteettiseen› kauneuden ja taiteen merkityksessä. Tarkasteltavana on 1600- ja 1700-luvuilla syntynyt moderni jako, jossa taide ja tiede erotettiin toisistaan sillä perusteella, että niissä tähdätään eri arvoihin: taiteessa kauneuteen, tieteessä uuteen tietoon. Tätä jakoa on usein arvosteltu niin taidetta kuin tiedettäkin koskevissa pohdinnoissa. Yhtenä kritiikin perustana on ollut operointi epäitsenäisellä kauneuden käsitteellä, sellaisella joka on tiedollisen alalaji tai muulla tavoin siihen kytköksissä. Yksi neljännen kirjoituksen tarkoituksista on näyttää, kuinka esitetty kritiikki alkaa näyttää vähemmän pakottavalta, jos pidetään mielessä myös itsenäisen kauneuskäsitteen mahdollisuus.
Yleensäkin tämä on koko kirjoitussarjan henkenä: näyttää kuinka asettamalla käsitteiden rajat eri kohtiin asiat ja ongelmat alkavat näyttää erilaisilta. Jos käsite rajataan näin ja näin, niin asiat näyttävät olevan noin ja noin. Tästä perusseikasta muistuttamaan valitsin koko kirjoitussarjalle nimeksi Aitoja ja alueita.
Aikaisempiin kirjoihini tutustuneet huomaavat, että monet käsiteltävät asiat ovat olleet mukana ennenkin. Erona on että nyt on ollut mahdollista nostaa pinnalle ja perusteellisemmin käsiteltäväksi asioita, jotka esim. teoksessa Esteettinen taidemääritelmä täytyi jättää lyhyiksi viittauksiksi tai kätkeä viiteapparaatin syövereihin.
Antaisi liian ruusuisen kuvan suomalaisesta estetiikasta, jos sanoisin vastaavani saamaani kritiikkiin. Tyydyn siis sanomaan, että olen pyrkinyt vastaamaan joihinkin vastaväitteisiin, joita olen ollut vainuavinani.
Lopuksi kiitokset niille, jotka tutustuivat ainakin joihinkin tämän kokoelman kirjoituksiin ja tarjosivat niistä arvokkaita kommenttejaan: Timo Jeskanen, Tapani Jussila, Aarne Kinnunen, Markus Lammenranta, Osmo Pekonen, Matti Sintonen.